4.4.2003

Hakemus

A lausui, että hänen vaimonsa B oli helmikuussa 2002 luvattomasti jättänyt palauttamatta puolisoiden yhteisen vuonna 1999 syntyneen lapsen C:n perheen Amerikan yhdysvalloissa olevaan kotiin. B oli siten loukannut A:n oikeuksia C:n huoltajana.

Mainituin perustein A pyysi, että hovioikeus määräisi C:n heti palautettavaksi tämän asuinpaikkaan Amerikan yhdysvaltoihin. Lisäksi A vaati, että B velvoitettaisiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Vastaus

B lausui, että puolisot olivat helmikuussa 2001 päätyneet siihen, että he eroaisivat, ja kesällä 2001 lopullisesti päättäneet erota. A oli hyväksynyt, että B muuttaa C:n kanssa pysyvästi Suomeen. C oli saapunut Suomeen heinäkuussa 2001, joten hänen asuinpaikkansa helmikuussa 2002 oli ollut Suomi. Lisäksi B epäili, että C:tä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi ja tätä koskevat tutkimukset oli aloitettu Suomessa, missä niitä oli järkevintä jatkaa. C:n palauttamiselle ei näin ollen ollut lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 §:n mukaisia edellytyksiä ja lisäksi palauttamiselle oli olemassa mainitun lain 34 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu este.

Lausuma

A kiisti, että puolisoilla olisi ollut tarkoitus erota kesällä 2001. B ja C olivat tulleet Suomeen, koska B oli halunnut synnyttää perheen toisen, lokakuussa 2001 syntyneen lapsen D:n Suomessa. Puolisot olivat sopineet, että B palaa lasten kanssa Yhdysvaltoihin toivuttuaan synnytyksestä.

Pääkäsittely

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa kuultiin A:ta ja B:tä henkilökohtaisesti.

Hovioikeuden päätös

Hovioikeus totesi, että C:n asuinpaikka oli ennen hänen Suomeen tuloaan ollut Amerikan yhdysvallat. Haagin sopimuksessa asuinpaikkaa määrittelevä habitual residence -käsite tarkoittaa todellisia vallitsevia olosuhteita eli valtiota, jossa lapsella oli luvattoman palauttamatta jättämisen aikaan tosiasiallinen keskeinen elinympäristönsä.

C oli elänyt noin 2,5 vuotta eli suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, joskin hän nuoren ikänsä vuoksi oli voinut Suomessa olonsa aikana sopeutua suomalaiseen ympäristöön ja kieleen. Hänellä oli sekä Yhdysvalloissa että Suomessa suhteet lähisukulaisiin, isovanhempin ja vanhempien sisaruksiin. A oli toisaalta kertonut suostuneensa vain siihen, että C viettää Suomessa enintään seitsemän kuukautta. A oli tänä aikana myös pitänyt kiinteästi yhteyttä C:hen ja ylläpitänyt näin C:n yhteyttä myös tämän alkuperäiseen asuinpaikkaan.

Arvioitaessa asiaa molempien vanhempien suostumuksella tapahtuneen Suomessa asumisen perusteella ja kun A:n suostumusta C:n Suomeen muuttoon käsitellään jäljempänä, oli kokonaisuus huomioon ottaen katsottava, ettei C:n asuinpaikka ollut pelkän Suomessa oleskelun keston vuoksi vaihtunut ennen hänen väitettyä palauttamatta jättämistään. Näin ollen hänen asuinpaikkansa oli myös tällöin ollut Amerikan yhdysvallat.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 32 §:n 2 momentin mukaan lapsen palauttamatta jättämistä ei ole pidettävä luvattomana, jos lain 33 §:ssä tarkoitettujen lapsen huoltoa koskevien oikeuksien haltija on antanut menettelyyn suostumuksensa tai on sen nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksynyt. Asiassa oli siten hovioikeuden mukaan selvitettävä, oliko A antanut suostumuksensa C:n muuttoon Suomeen joko nimenomaisesti tai hyväksymällä muuton tietäen sen pysyväksi. Keskeistä oli selvittää, oliko näytetty, että puolisot olivat heinäkuussa 2001 päättäneet erota B:n väittämin tavoin.

Hovioikeus lausui yhteenvetonaan seuraavaa:

Perheeseen oli B:n ja C:n Suomeen tulon jälkeen syntynyt D, jonka synnytyksessä A oli ollut mukana. A oli tullut Suomeen myös jouluksi, jolloin perhe oli asunut yhdessä. Nämä seikat puolsivat sitä käsitystä, että A:n ja B:n ei ollut ollut tarkoitus erota ja ettei B:n ja C:n tarkoituksena siten ollut ollut alunperin muuttaa Suomeen pysyvästi. Pääkäsittelyssä perheen tilanteesta ilmenneeseen sekä A:n ja B:n aikaisempiin vaiheisiin nähden ei kuitenkaan ollut mahdotonta, että A olisi sovitusta erosta huolimatta käynyt Suomessa edellä mainitulla tavalla perhettä tapaamassa, kun B:n kertoman mukaan eroon oli alunperin päädytty sopuisasti. B:n ja A:n yhtäpitävien kertomusten perusteella he olivat vuonna 1998 tapahtuneesta erosta huolimatta tuolloinkin pitäneet yhteyttä ja sittemmin palanneet jopa yhteiselämään.

Perheen tavaroiden pakkaaminen varastoon A:n muuton jälkeen sekä yhteisen kodin vuokrasopimuksen irtisanominen tukivat B:n kertomusta siitä, että asianosaisten suhde oli heinäkuussa 2001 päättynyt eroon. A:n kertomus siitä, että kyse oli säästämisestä, ei tältä osin ollut vakuuttava. B:n kertomusta tukevaa oli myös selvitys siitä, minkä laatuista omaisuutta hän oli ottanut mukaansa Suomeen tullessaan heinäkuussa 2001. Samoin B:n kertomaa tuki A:n nimenomainen suostumus C:n asumiseen Suomessa ainakin tammikuuhun 2002 eli yli puolen vuoden ajan. Kun B:n passin leimasta ei voitu päätellä, että hänellä olisi ollut tarkoitus palata Amerikan yhdysvaltoihin pysyvästi ja kun muutkaan edellä esitetyt seikat eivät osoittaneet, että B:n oli ollut tarkoitus tulla Suomeen vain synnyttämään, piti hovioikeus B:n esittämää tapahtumainkulkua todennäköisempänä ja katsoi siten näytetyksi, että A oli hyväksynyt C:n muuton pysyvästi Suomeen. A oli joka tapauksessa hyväksynyt sen, että B oli tullut C:n kanssa Suomeen, vaikka hän oli voinut perheen aikaisempien vaiheiden takia pitää varsin mahdollisena sitä, että C saattaisi jäädä Suomeen pysyvästi. Sillä seikalla ei ollut ratkaisun kannalta merkitystä, että A oli myöhemmin katunut hyväksymistään. B ei siten ollut jättänyt lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 32 §:n tarkoittamalla tavalla luvattomasti palauttamatta C:tä Yhdysvaltoihin.

Hovioikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti, Juha Paimela ja Riitta Virolainen. Esittelijä Pia Sandvik.

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko A suostunut C:n pysyvään muuttoon Suomeen tai hyväksynyt sen jälkikäteen nimenomaisesti taikka hiljaisesti. Jos näin on tapahtunut, B:n menettelyä ei voida pitää luvattomana.

B on väittänyt, että A oli hyväksynyt C:n muuton Suomeen. Puolisot olivat helmikuussa 2001 päätyneet siihen, että he eroaisivat ja että B ja C muuttaisivat Suomeen. Lopullisesti erosta oli päätetty kesällä 2001, jolloin oli sovittu, että lapset muuttavat Suomeen. Järjestelyä ei ollut tarkoitettu ehdottoman pysyväksi, vaan sitä oli ajateltu harkita uudelleen esimerkiksi C:n tullessa kouluikään. B on kertonut muun muassa, että hän oli ostanut itselleen ja C:lle yhdensuuntaiset lentoliput Suomeen ja että A oli irtisanonut perheen asunnon vuokrasopimuksen sekä siirtänyt tavarat varastoon. B:n green cardin voimassaolo oli päättynyt kesällä 2002 eikä hän ollut hankkinut siihen pidennystä, koska hänen oli ollut tarkoitus jäädä pysyvästi Suomeen. Syksyllä 2002 hän oli pannut vireille avioerohakemuksen.

Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (Haagin sopimus) keskeiset määräykset on sisällytetty lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin. Lain 30 §:n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on jätetty luvattomasti palauttamatta siihen valtioon, jossa lapsella oli asuinpaikka, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka valtiossa, joka on Haagin sopimuksen osapuoli. Yleissopimuksella on pyritty muun ohessa siihen, ettei lapsen huoltoa koskevien riitojen oikeuspaikkaa omavaltaisesti muuteta ja että huoltoriidan osapuolten ominaisuuksiin liittyvien väitteiden paikkansapitävyys todetaan perheen yhteisessä asuinpaikassa. Palauttamismääräyksen antamisesta voidaan kieltäytyä vain laissa säädetyillä perusteilla, joita on sovellettava ja tulkittava siten, ettei yleissopimuksen tarkoituksen toteutuminen vaarannu.

Hovioikeuden tuomiosta ja asiakirjoista ilmenee, että B on, tultuaan heinäkuussa 2001 Suomeen, synnyttänyt perheen toisen lapsen D:n lokakuussa 2001. A on ollut täällä synnytyksen ja joulun ajan 2001 sekä maaliskuusta 2002 alkaen ainakin hovioikeuden pääkäsittelyyn 9.12.2002 saakka. A:n kirjallinen vaatimus C:n palauttamisesta on tullut B:n tietoon 14.2.2002 ja hänen asianajajansa on 15.4.2002 päivätyllä kirjeellä pyytänyt B:ltä sovinnollista ratkaisua. A on kääntynyt asiassa Amerikan yhdysvaltojen ulkoministeriön puoleen 29.4.2002, josta hänelle on ilmoitettu, ettei D:n palauttamisvaatimus saattanut tulla kysymykseen. Haagin sopimukseen perustuva hakemus C:n palauttamisesta on tullut vireille Helsingin hovioikeudessa 18.10.2002.

B ei ole väittänytkään, että A olisi nimenomaisesti suostunut C:n muuttamiseen pysyvästi Suomeen. Puolisoiden välinen keskustelu erosta tai päätyminen erilleen muuttoon ei merkitse, että A olisi luopunut oikeudestaan vaatia C:tä palautettavaksi asuinpaikkaansa välittömästi sovitun oleskelun päätyttyä. Kysymystä suostumuksesta ei voida ratkaista myöskään A:n ulkonaisesta käyttäytymisestä tehtävin päätelmin, ellei käyttäytyminen ole selvästi epäjohdonmukaista suhteessa esitettyyn vaatimukseen. Kuten edeltä ilmenee, riidattomana syynä B:n ja C:n tuloon Suomeen kesällä 2001 ja sen jälkeiselle oleskelulle täällä tammikuuhun 2002 saakka on ollut B:n synnytys. Perhetilanteeseen nähden A:n menettelyä asunnon suhteen ei voida pitää epäjohdonmukaisena. Päinvastoin, A on mahdollisuuksiensa mukaan oleskellut perheensä luona Suomessa ennen tammikuuta 2002 ja, B:n kieltäydyttyä palaamasta lasten kanssa Amerikan yhdysvaltoihin, johdonmukaisesti tavoitellut C:n välitöntä palauttamista sinne tammikuun 2002 jälkeen. Sille seikalle, mikä B:n tarkoitus on ollut, ei voida antaa merkitystä arvioitaessa A:n tahtoa tai käyttäytymistä.

B ei siten ole näyttänyt, että A olisi suostunut C:n pysyvään muuttoon Suomeen tai sitä myöhemminkään nimenomaisesti taikka hiljaisestikaan hyväksynyt.

B on vastustanut palauttamisvaatimusta myös sillä perusteella, että palauttaminen voisi saattaa C:n alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 34 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan palauttamista koskeva hakemus voidaan hylätä, jos on vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille taikka että lapsi muutoin joutuisi sietämättömiin olosuhteisiin.

A:n Korkeimmalle oikeudelle toimittaman selvityksen mukaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdyissä tutkimuksissa ei ole tullut esille mitään seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavaa. Perustetta kieltäytyä palauttamasta C:tä asuinpaikkaansa ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

Kysymyksessä on asia, jossa sovinto on sallittu. B häviää asian. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n 1 momentin mukaan hän on velvollinen korvaamaan A:lla asiassa olleet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Saman luvun 8b §:n tarkoittamia perusteita korvausvelvollisuuden alentamiseen ei Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. C määrätään heti palautettavaksi Amerikan yhdysvaltoihin.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista asiassa 5 000 euroa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Marjatta Berg.